Kasveja pölyttävistä eläinlajeista yhä useampi on ajautumassa kohti sukupuuttoa ja luonnon tarjoamat pölytyspalvelut ovat heikkenemässä. Pölyttäjien häviäminen on uhka miljoonien ihmisten toimeentulolle ja miljardien eurojen arvoiselle ruoan tuotannolle.
Ilman pölyttäjiä ruokavaliostamme puuttuisivat esimerkiksi marjat, hedelmät, monet vihannekset, pähkinät, kahvi ja kaakao.
Pölytyksestä huolehtivat ensisijaisesti luonnonvaraiset lajit, mutta myös kesymehiläisillä on suuri merkitys. Tärkein pölyttäjäryhmä ovat mesipistiäiset, joita on yli 20 000 lajia.
Pölyttäjien väheneminen voidaan pysäyttää. Siirtyminen kohti ekologisesti kestävämpää maataloutta ja elinympäristöjen kirjon lisääminen jo yksipuolistuneilla maatalousalueilla ovat tärkeitä keinoja.
Lisäksi on tärkeää vähentää torjunta-aineiden käyttöä ja pölyttäjien altistumista niille. On myös varmistettava, että torjunta-aineet eivät kulkeudu kohteen ulkopuolelle sekä kehitettävä vaihtoehtoisia tuholaisten torjuntakeinoja.
Maataloustuet, sekä kansalliset että EU-tuet, olisi suunnattava ekologisesti kestävään tuotantoon. Kuluttajana voi suosia luomua ja vastaavia tuotteita. Tutustu myös Vihreiden maatalouspoliittiseen ohjelmaan, ”Kohti kestävämpää ja reilumpaa maataloutta”!