Eläinystävällinen kunta

Eläinystävällinen kunta – nyt!

Eläinvihreät ry:n eläinpoliittisia tavoitteita kunnille

On lähdettävä määrätietoisesti edistämään eläinten hyvinvointia ja ehkäisemään eläinsuojeluongelmia kuntatasolla. Tavoitteeksi asetetaan ihmisen ja muunlajisten eläinten hyvä kumppanuus ja rinnakkaiselo, joka hyödyttää molempia osapuolia ja on myös ekologisesti kestävää.

Hyvinvoivat eläimet ja luonto kunnan voimavaraksi

Arvostetaan eläimiä itseisarvoisina olentoina, joilla on omat oikeutensa elää hyvää elämää ja tulla kohdelluksi hyvin. Edistetään sellaisia eläimiin ja luontoon liittyviä harrastuksia ja elinkeinoja, jotka perustuvat positiiviseen eläinsuhteeseen ja eläinten mahdollisuuksiin toteuttaa itseään ihmisten apuna tai ilona (vrt. työkoirat ja -hevoset, eläinavusteiset terapiat, perinnemaisemien hoito laiduntavien eläinten avulla, lintujen tarkkailu ja muut luontoharrastukset jne). Voidessaan mainostaa itseään aidosti eläin- ja luontoystävällisenä kunta saa myös itselleen PR-hyötyä ja lisää tyytyväisten asukkaiden ja yrittäjien määrää.

Eläinsuojelun yhteistyöryhmä

Perustetaan eläinsuojelun paikallistoimijoille yhteistyöryhmä tai -verkosto, jonka tehtävänä on kehittää paikallista eläinsuojelutoimintaa ja vahvistaa virallisen ja vapaaehtoisen eläinsuojelun yhteistyötä.

Kunnallinen eläinsuojelusuunnitelma

Laaditaan kunnalle eläinsuojelusuunnitelma, jossa listataan eläinsuojelun paikallistoimijat ja resurssit, selvitetään paikalliset erityispiirteet ja ongelmat, vahvuudet ja heikkoudet, sekä määritellään tarvittavat toimenpiteet ja työnjako.

Eläinvaikutusten arviointi ja eläinetiikka osaksi päätöksentekoa

Otetaan kunnan päätöksenteossa käytännöksi eläinvaikutusten arviointi nojautuen asiantuntijoihin ja tutkittuun tietoon. Seurataan päätösten vaikuttavuutta myös jälkikäteen. Huomioidaan eläineettiset näkökohdat ja eläinten etu tarvittaessa kaikissa kunnan toimissa ml. lupa- ja rahoituspäätökset, hankkeet, hankintojen kilpailutukset ja lausunnot.

Eläinsuojelukasvatus oppilaitoksiin ja uusin eläintieto käyttöön

Varmistetaan eläinsuojelukasvatuksen ja eläintiedon sekä eläinetiikan opetuksen riittävä taso kaikissa kunnan oppilaitoksissa varhaiskasvatuksesta alan ammattikouluihin yms. Huolehditaan, että myös kunnan eläinsuojeluvastaavat saavat koulutusta uusista tutkimustuloksista ja käytännöistä eläinten hyvinvoinnin suhteen.

Turvataan eäinlääkintäpalvelut ja resurssit eläinten hoidolle

  • Varmistetaan eläinlääkintäpalvelujen ja -päivystyksen saatavuus kohtuuetäisyydellä ja -hintaan, (ml. vähävaraiset, ulkopaikkakuntalaiset, omistajattomien eläinten auttaminen).
  • Turvataan kunnallisen eläinlääkärin resurssit ml. tilat, laitteet, apuvoimat jne. Edistetään kunnan- ja valvontaeläinlääkärin työhyvinvointia ja -turvallisuutta ja varmistetaan tarvittaessa virka-apua tarkastuskäynneille.

Panostusta eläinsuojeluvalvontaan ja ongelmien ennaltaehkäisyyn

  • Kehitetään eläinsuojeluneuvontaa ja -valvontaa ja käytetään tehokkaasti resursseja. Varmistetaan valvonnan toimivuus kunnassa sekä asiantuntevan neuvonnan ja käytännön ohjauksen korostuminen osana kaikkea eläinsuojelutoimintaa. Edistetään mallia, jossa virallinen ja vapaaehtoinen eläinsuojelu sekä paikalliset asiantuntijat ja kuntapäättäjät toimivat tiiviissä yhteistyössä edistäen eläinten hyvinvointia, havaiten ajoissa ongelmat ja toimien tehokkaasti niiden ratkaisemiseksi.
  • Edistetään yhteistyötä poliisin, pelastuslaitoksen, virkaeläinlääkäreiden sekä ympäristö-, sosiaali- ja terveysviranomaisten välillä, jotta monialaisiin, eläinsuojeluun liittyviin ongelmiin voidaan puuttua yhdessä etsien niille ratkaisuja. Kehitetään eläinsuojeluosaamista myös paikallisen oikeuslaitoksen osalta.
  • Panostetaan paikallisten eläinsuojelutoimijoiden ja eri viranomaistahojen koulutukseen, käytännön osaamiseen, yhteistyön ja tiedonkulun kehittämiseen sekä tarvittavaan välineistöön. Erityisesti akuuteissa tilanteissa vastuualueiden, työnjaon ja menettelytapojen tulee olla selvillä sekä esimerkiksi eläimen kiinniotossa tarvittavat välineet helposti saatavilla.
  • Pyritään nimeämään joka alueelle eläinsuojelutehtäviin erikoistunut pelastuslaitoksen työntekijä sekä eläinsuojelupoliisi tai -partio, joka turvaa myös virkaeläinlääkäreitä käynneillä riskikohteissa.
  • Vahvistetaan paikallisten eläinsuojeluyhdistysten edellytyksiä harjoittaa yleishyödyllistä toimintaa (eläinsuojeluneuvonta, villiintyneiden kissojen pyydystys, auttaminen loukkaantuneiden eläinten hoidossa ja karanneiden lemmikkien etsimisessä). Kunta voi auttaa esimerkiksi edullisten toimitilojen ja kunnallisten eläinlääkintäpalvelujen järjestämisessä.
  • Annetaan kuntalaisille selkeät ohjeet, miten toimia paikallisissa eläinsuojeluongelmissa, mistä löytyy tietoa, kehen olla yhteydessä, kuka antaa neuvontaa, mihin tehdä ilmoitukset jne.

Kunnan hankinnat ja tarjoilut eläinystävällisiksi

  • Hankintojen kilpailutuskriteereiksi asetetaan eläinystävällisyys, jolloin voidaan suosia esimerkiksi eettisesti tuotettua lähi- ja kasvisruokaa tuontiruoan sijasta. Edellytetään julkisten ruokapalvelujen eläintuotteilta, että niiden tuotannon on täytettävä vähintään Suomen eläinsuojelulain minimivaatimukset (Loimaan malli).
  • Lisätään ravitsevan ja maistuvan kasvisruoan tarjontaa kouluissa ja muissa julkisen palvelun ruokailuissa. Kunnan järjestämissä kestityksissä suositaan kasvisruokaa.

Lemmikkieläimet ja eläinharrastukset

  • Määritellään löytöeläinpalvelulle laatukriteerit, jotka on täytettävä.
  • Kartoitetaan kunnassa mahdollisesti löytyvät villiintyneiden tai hallitsemattomasti lisääntyvien kissojen populaatiot. Tehdään yhteistyötä ongelman ratkaisemiseksi eläinsuojelullisesti parhaalla tavalla.
  • Edistetään eläimiin liittyvän harrastus- ja liiketoiminnan vastuullisuutta.
  • Varmistetaan, että riskikohteet kuten eläintenpitokiellon saaneet ja muut eläinsuojelurikoksista tuomitut, mahdolliset pentutehtailijat yms. ovat tiedossa ja riittävän valvonnan piirissä, jotta estetään rikosten jatkuminen tai toistuminen.
  • Kunnassa järjestettäviltä eläinkilpailuilta ja -harjoituksilta vaaditaan, että niissä ei aiheuteta kärsimystä tai kohtuutonta stressiä millekään eläimelle, mukaan lukien kilpailuun osallistuvat ja apuna tai kohteena käytettävät eläimet. Eläinlääkärin läsnäoloa on edellytettävä, mikäli on riski lainvastaisesta menettelystä.
  • Edellytetään, että kunnassa mahdollisesti järjestettävistä ilotulituksista ei aiheudu vaaraa eikä kohtuutonta haittaa kotieläimille ja niiden omistajille, linnuille ja muille luonnonvaraisille eläimille eikä yleiselle turvallisuudelle ja viihtyvyydelle. Vaaditaan, että lupia ilotulituksille ei myönnetä kuin tiukoin ehdoin, määritellen sopivan paikan ja ajankohdan sekä huolehtien riittävästä tiedotuksesta ja varotoimenpiteistä.

Eläintilat ja maatalouden eläimet

  • Edistetään tilojen siirtymistä kestäviin ja eläinten hyvinvoinnille parhaisiin tuotantotapoihin. Suositaan eläintuotantoa, jossa tuotannollisten tavoitteiden lisäksi edistetään ekologisia ja eläin- sekä ilmastonsuojelun tavoitteita, hiilensidontaa, omavaraisuutta, luonnon monimuotoisuutta ja maatiaisrotujen säilyttämistä (vrt. perinnebiotoopilla laiduntava alkuperäiskarja).
  • Hillitään eläintuotannon haitallista keskittymistä eikä puolleta esimerkiksi suursikaloiden, jättikanaloiden ja suurten broilerihallien perustamista kuntaan. Perusteluna suurten eläintuotantolaitosten torjumiselle voi pitää niistä mahdollisesti seuraavia monia ongelmia: eläinten hyvinvointi- ja ympäristöongelmat, tautiriski, lantaongelma, rehuomavaraisuuden menetys, rekkaralli, pientilojen kannattavuuden heikkeneminen jne. Annetaan myös kuntalaisille mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta.
  • Huolehditaan lomituspalvelujen riittävyydestä.
  • Järjestetään matalan kynnyksen tuki- ja neuvontapalvelua tilallisille ja kaikille kuntalaisille eläinten hoidon ongelmissa. Ylläpidetään mahdollisuutta järjestää nopeasti tilapäisapua eläinten hoitoon yllättävässä tilanteessa, kuten sairastuminen tai vaikea elämäntilanne. Painotetaan neuvontaa ja käytännön apua ensisijaisena keinona puuttua ongelmiin silloin kun eläinten puutteellinen hoito ei ole tahallista eikä jatkuvaa.
  • Varmistetaan, että jokaisella kunnan eläintilalla käy ulkopuolinen henkilö vähintään kerran vuodessa, ongelmatiloilla useammin. Pidetään huolta, että tiloilla vierailevat tietävät olevansa velvollisia puuttumaan havaitsemiinsa eläinten kohtelun ongelmiin ja ilmoittamaan niistä tarvittaessa eteenpäin.
  • Tarjotaan tilallisille asiantuntevaa neuvontaa, vertaistukea ja käytännön apua etsittäessä tilalle sopivia ratkaisuja suojata kotieläimiä susilta ja muilta suurpedoilta.

Luonnonvaraiset eläimet

  • Tehdään kestävää politiikkaa luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ja arvokkaiden luontokohteiden sekä uhanalaisten eläinten suojelemiseksi. Hoidetaan kunnan talousmetsiä kestävän metsänhoidon menetelmin pidättäytyen avohakkuista sekä kevät- ja kesähakkuista, jotka ovat tuhoisia erityisesti lintujen pesinnöille.
  • Huolehditaan lähiluonnosta ja luonnoneläinten elinmahdollisuuksista myös tiivistyvissä kaupunkirakenteissa. Jätetään eläimille viherkäytäviä, teiden ylitys- ja alituspaikkoja sekä suojaisia oleskelu- ja pesintäpaikkoja taajamiin. Mahdollistetaan ihmisten ja eläinten rinnakkaiselo etsimällä aktiivisesti ratkaisuja mahdollisiin ongelmiin ja konfliktitilanteisiin.
  • Pidetään ohjeistuksen ja valvonnan avulla huolta, ettei kunnassa tehtäviä rakennustöitä puunkaatoineen suoriteta ja ajoiteta siten, että häiritään eläimiä ja niiden pesintää. (Kuntaliiton ohje: ”Puita ei saa kaataa lintujen pesimäaikana 1.4. – 31.7. muusta kuin pakottavasta syystä. Mikäli kaato on pakollista suorittaa kyseisellä aikavälillä, tulee kiinteistön haltijan (tarvittaessa asiantuntijan avulla) ennen kaatamiseen ryhtymistä varmistaa, että toimenpiteellä ei aiheuteta haittaa pesinnälle.”)
  • Edellytetään ja valvotaan, että metsästystä ja kalastusta kunnan alueella harjoitetaan vastuullisesti ja pidättäytyen käytännöistä, joita voi pitää eläin- tai luonnonsuojelun kannalta ongelmallisina tai muita luontoharrastajia kohtuuttomasti haittaavina (esim. metsästys pesimäaikaan ja hämärässä, uhanalaisten eläinten tappaminen, kalojen jättäminen kuolemaan tukehtumalla). Pilkkikisoissa saaliskalat on tainnutettava välittömästi eläinsuojelulain edellyttämällä tavalla.
  • Edistetään ihmisten rinnakkaiseloa suurpetojen ja uhanalaisten eläinten kanssa siten, että lajien suotuisa suojelutaso voidaan saavuttaa petoreviireilläkin ilman että alueen ihmisille koituu kohtuuttomia haittoja. Järjestetään neuvontaa, vertaistukea ja käytännön apua petovahinkojen torjumiseksi ja kotieläinten sekä metsästyskoirien suojaamiseksi susilta ja muilta pedoilta.
  • Järjestetään loukkaantuneiden tai apua tarvitsevien luonnoneläinten hoito turvaamalla villieläinhoitoloiden ja -auttajien resurssit tarvittaessa kunnan tuella.
  • Edistetään liikenteessä loukkaantuneiden eläinten löytämistä jakamalla autoilijoille nauhoja onnettomuuspaikan merkitsemiseen. Organisoidaan pienempien kolareissa loukkaantuneiden eläinten etsimistä vapaaehtoisvoimin metsästäjien ja koiraharrastajien yhteistyönä sen lisäksi, että turvaudutaan SRVA-toimintaan suurriistan jäljestyksessä.
  • Tehdään yhteistyötä eläimille vaarallisten roskien ja piikkilankojen poistamiseksi maastosta. Talkoihin kutsutaan esim. eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt, metsästysseurat, koiraharrastajat, partiolaiset ja muut vapaaehtoiset. Kunta voi kustantaa tarvittavat välineet ja kerätyn tavaran kuljetuksen kierrätykseen.